Tänään sain näin kivan luukun!

Aamusta teimme hiukan paremman siivouksen, ja pesimme pyykkiä. Se riitti tänä vuonna meidän joulusiivoukseen. Ehdimme nukkua päiväunetkin!

Muistan joitain vuosia kun olen yötä myöten hinkannut kaakeleiden saumoja, ja aamusta aloittanut.. Se on hullua. Kai sitä on tullut hiukan viisaammaaksi?

Iltapäivällä kävimme äidin ja isän luona viemässä paketteja. Tuntui oudolta ja haikealta. Vietämme tämän joulun ekaan kertaan 34 vuoteen oman pikku perheen kesken. Molemmin puolin tuntui haikeaa ja luopuminen vaikeaa. Napanuoran on katkettava. Ja omien joulujuttujen aika.

Illalla saimme pojan kummit vieraiksi ja muutama tunti hurahtikin nopeasti.

Tämän jälkeen kannoimme kuusen sisään. Koristelimme , kävimme saunassa ja vihdoin istahdimme alas, Joulu saa tulla!

Tässä kuusi vielä vähän vaiheessa. Tuollainen pieni rimpula. Tarkoituksella. Pelkään pojan innostuvan ja kaatavan sen. Miestä olin eilisestä saakka pyytänyt kuusta tuomaan sisään. Illalla sitten toi ja kuusi sai sulaa paikallaan, siksi nuo kamalat viritykset alla.