hyvin VÄSYNYT, huonovointinen, varsinkin aamuisin. Saamaton. Ruoka ei maistunut alkuunsa, nyt tuntuu maistuvan liiankin hyvin. Huolta ja murhetta ollut. Kuten jossain vaiheessa kirjoitinkin.

Mutta,

Tänään selvisi  syy lopulta. Toki olen tiennyt asian jo viikkoja, mutta murheiden takia en ole voinut asiasta kuin ihan muutamalle kertoa. Halusin suojella ehkä eniten itseä siltä pettymykseltä että kaikki ei olisikaan hyvin. Alussa ei mennytkään ihan oppikirjojen mukaan. Tänään ultrassa kaikki hyvin.

"Nyt on tullut vihdoin se aika johon tarvittiin melkein taika, on masussani pienet sormet ja varpaat, nyt varmaan jo arvaat, on ilomme suuri ja rajaton, meille vauva tulossa on"

2044986.jpg

Joten, nyt voin aloittaa JOULUN ODOTUKSEN. Ilman huolta tästä masuasukista. Elämä on välillä jännää ja mullistavaa.