Olen nyt muutamana päivänä ostellut satsumia, ja voi niistä tulee lapsuuden joulu mieleen. Se tuoksu!

Hyasintti on myös toinen mistä tulee lapsuuden joulu mieleen.

Kauppoihin ja postiin on tullut jo joulutavaroita. Niitä hiukan hypistelty ja ihailtu. Tästä se alkaa. Totesin myös tässä lomapäivillä kaupoissa kierreltäessä, kun etsin takkia itselle, niin en aio olla joulunaikaan kaupoilla. Ihmisiä oli älyttömästi, kamala tohina ja kiire, kaikkea muuta kuin kivaa etsiä jotain. Ajattelin hoitaa hyvissä ajoin asiat pois, ettei jää kun ruokaostokset. Sitten voi hyvillä milein valmistautua jouluun. Hyvä ajatus ainakin ;)

Olen ollut laiska. Lomalla mulla oli kaksi tavoitetta, etsiä syystakki ja tehdä kalenteriluukut valmiiksi. Takki löytyi ja vain kaksi luukkua vielä tekemättä. Muut ovat jo postin matkassa. Muuten olen odotellut ompelu/askarteluinspiraatiota, ei ole näkynyt..

Joulukirjoja olen lukenut ja suunnitellut kaikenlaista. Tässä uusin ihanuuteni

1995595.jpg

Tiistaina söin ensimmäisen jouluaterian! Olin sellaisessa tukun joulunäyttelyssä. Hienosti oli hotelli Presidentin yökerhoon laitettu seisova pöytä. Ja voi että maistui kinkku ja lanttulaatikko hyvältä. Ja joulutorttu ja glögi. Enpä ole ennen näin ajoissa syönytkään. Tuli oikein jouluinen olo.

Torstaina kävin Amon lelumyynnissä, sieltä sain muutamia joululahjoja hyvinkin edullisesti hankittua.

Ostinpa muuten itselle synttärilahjan näin etukäteen, ihana.

1995368.jpg

Ajattelin tehdä ulko-oveen kranssin johon liimaan näitä hedelmäsiivuja.

1995396.jpg

Ja aamulla tuli puhuttua Nonnan kanssa joulunvietosta. Meillä on joka joulu näihin aikoihin ajatuksena viettää omat kotijoulut, mutta kuitenkin ollaan mummolaan matkattu syömään. Ja sieltä sen jälkeen omiin koteihin jakamaan lahjat. Ehkäpä niin tänäkin jouluna.