Niin vaan alkaa tämä vuoden ihanin aika tekeä loppuaan. Eilen purin kuusen koristeista, tänään se lensi kaaressa kolmannesta kerroksesta parvekeelta alas, hih. Jouluverhoja ja koristeita laitoin eilen laatikkoon, tänään ajattelin loput laittaa.

Mietin tässä juuri että pitäisikö minunkin tehdä sellaiset joululaatikot, joulunalusviikoille omansa. niistä sitten löytyisi kaikkea kivaa, mitä itse tietty laittanut ;) Jaksaisko? Viimeistään siinä vaiheessa kun muutetaan ja pakkaan tavaroita, voisin niitä lajitella. Joo, mulla on tämän vuoden yksi suurimmista lupauksista itselle, muutto uuteen isompaan asuntoon! Eikö olekin hyvä lupaus?

Sain joululahjaksi ihan joulukirjan, tekis mieli jo siitä askarrella kaikkea, ensi jouluksi :) Jahka saan sen oman huoneen, niin voin aloittaakin jouluvalmisteluita. Nyt olen muutamia mazebookkeja tehnyt, se on kivaa. Aika kuluu kuin siivillä niiden parissa. Toisessa blogissanion kuvia.

Tämä Joulu oli kiva, erilainen. Meillä oli aika kiireinen aattopäivä, paikasta toiseen. Päätinkin, että ensi Joulu vietetään omassa UUDESSA kodissa. Käytiin Janin kanssa puolentoista tunnin kävelyllä päivällä. Ja kohta pitäisi lähteä katsomaan mannista Annille rukkasia, pakkaset kuitenkin tuli ja yllättivät minut...

Ja maanantaina töihin... Niin se meni, kaks ja puol viikkoa...