Ei nyt ihan, mutta onneks hento lumi peittää maan. Toista oli toissapäivänä kun otin kuvan "talvisesta" pihasta, oikein nauratti. Miten voi olla mahdollista ettei nykyään ole lunta? Lapsuudessa AINA oli korkeat hanget ja kylmä. Vai onko muisti tehnyt tepposet?

1092704.jpg

Löysin ruokakaupasta muotit piparitaloon, pitääkin viikonloppuna kokeilla. Helpottaa varmasti tekoa kun tulee tasakokoiset palat. Perjantaina on pikkujoulut töissä, joten ehkä ei ihan lauantaiaamuna leivota. Tosin vielä en tiedä olenko töissä vai vieraana. Olisikin ensimmäinen kerta olla pikkujouluissa vieraana ;) Äsh, sitäpaitsi muistin juuri että Annilla on lauantaina turnaus Hämeenlinnassa, ja tietty aamusta eka peli. Ehkä sitten illemmalla. Joulukortit edelleen hiukan vaiheessa, tosin vain kahta korttia vailla ja muutamaa sukulaisen osoitetta. Tässä annin tekemä possukortti

1092710.jpg

Piristin kotia ostammalla ensimmäisen Joulukukan. Ruukku on viime vuodelta

1092714.jpg

Ja Annin huoneen verhot

1092722.jpg

Nyt on jo 2 Sjy lahjaa lähetetty. En vielä päivitä listaa, muuten heti arvataan kuka on saanut ja keneltä ;)

Siskoni Sonja oli saanut kivan lahjan Hollannnista kun osallistuin sellaiseen kansainväliseen joululahjavaihtoon. Tehtiin vielä tällä kertaa erilailla. Vaihdettiin lahjoja ja vastaanottajaksi piti valita joku muu kuin itse. Tälläisen Sonja sai. Olin hiukan vihainen kun avasi sen heti!

1092739.jpg

Siinä on vauvalle ruokalappuja, koristenauhoja, korttipohjia ja jotain askartelujutskia. Aika kiva paketti!

Sunnuntaina mennään varmaan Janin kanssa kaksin jouluostoksille illemmalla. Me ollaan menossa yhdeltä sunnuntaina Sonjan ja lasten kanssa katsomaan Satu Sopasen ja tuttiorkesterin esitystä Pikkutonttu kiikaroi. Ehkä sitten sen jälkeen. Paljon olisi asioita, aikaa vaan liian vähän! Ja vain 25 yötä Jouluun, vai voiko olla? En kyllä tajua, toi mun laskuri on kyllä nyt väärässä?!? No joo, aika vähän kuitenkin.